Tappajahai - hui hai!

Olen välttynyt elämässäni yllättävän monilta "tämän kaikki on jo varmasti nähneet ja se tulee jatkuvasti telkkaristakin"-elokuvilta ja tämä oli yksi niistä. Sattumalta huomasin viikonloppuna, että tämä tulee kolmoselta ja minulle ei ollut tarpeeksi hyvää tekosyytä olla katsomatta tätä Spielbergin ohjaamaa, vuonna 1975 valmistunutta hai hyökkää -klassikkoa.

Hait, nuo merten sympaattiset ja väärinymmärretyt pötkylät, piinaavat pienta Amity Islandin kaupunkia. Amity Island on kuvitteellinen lomaparatiisi, joka sijaitsee selkeästi Yhdysvaltojen itärannikolla ja sen tulot ovat suuresti riippuvaisia lomakauden turisteista. Hai tappaa ensimmäisenä öisellä naku-uinnilla olleen naisen ja myöhemmin rannassa polskivan pikkupojan. Haijahtiin ryhtyvät hiukan hitaan oloinen sheriffi, paljon uskottavamman oloinen meri- ja haitutkija, josta luonnontieteilijänä havaitsin paljon hyvin tuttuja piirteitä sekä kokenut kalamies. Kapuloita rattaisiin pistää huvittava pönäkkä kaupunginjohtaja, joka tekee kaikkensa, että tieto mahdollisesta haivaarasta ei yltäisi turistien, noiden kävelevien kukkaroiden, korviin.

Kaupunkilaiset voivat huoahtaa hetkeksi helpotuksesta, kun hai saadaan kiinni. Tosin heti havaitaan, että tapetun hain leuat ovat ihan liian pienet vastatakseen niitä leukoja, jotka ovat tappaneet uhrit. Näin sheriffi-tutkija-kalastaja -kolmikko lähtee avomerelle, josta muodostuu elokuvan parasta antia. Hai löytyy ja veri virtaa, kuten arvata saattaa.

Elokuva oli ihanan 70-lukulainen ja toisinaan (tahattoman?) hauska. Aivan käsittämättömän päätön oli etenkin kaupunginjohtaja, joka koitti väkisin saada rannoilla makoilevat lomailijat veteen. On helppo uskoa, että elokuva on aiheuttanut monissa ihmisissä haipelkoa. Tämän tyyppiset elokuvat eivät kuitenkaan kuulu lemppareihini, joten arvosteluksi annan vain kaksi tähteä.

Plussaa: Kaupunginjohtaja huvittavissa puvuissaan
Miinusta: No olihan tämä kaikin puolin aika naurettava
Arvostelu: ★★

Prinsessan ryöstö - ilahduttava seikkailuelokuva

Rob Reinerin Prinsessan ryöstö (The Princess Bride, 1987) on lähtökohtaisesti perinteinen prinsessasatu prinsessoineen, prinsseineen, jännittävine juonenkäänteineen, jättiläisineen, hyviksineen ja pahiksineen. Kertalaakista osuva ja uppoava huumori ja huvittavat hahmot tekevät elokuvasta kuitenkin paljon suuremman kuin pelkän Disney-tyylisen hömppäseikkailun.

Tarina alkaa perinteisesti ihanan Buttercup-neidon ja alempaan kastiin kuuluvan Westley-rengin rakkaudentunnustuksilla ja lemmenvaloilla. Ikuinen rakkaus uhkaa jäädä haaveeksi, kun Westley joutuu lähtemään rakkaansa luota ja sattumien kautta Buttercup lupautuu ihanankamalan äklön prinssin puolisoksi. Tarinaan limittyy joukko varsin erikoisia ja persoonallisia hahmoja ja lienee kai sanomattakin selvää, että elokuva etenee kohti onnellista loppua.

Elokuvan kehyskertomus toimii mielestäni poikkeuksellisen hienosti. Siinä isoisä lukee Prinsessan ryöstö -tarinaa sairaalle lapsenlapselleen, joka alkuun suhtautuu tarinaan kielteisesti ja ällöää pussauskohtauksia, mutta joka elokuvan edetessä eläytyy tarinaan aina enemmän ja lopulta toivoo, että isoisä tulisi lukemaan tarinan hänelle myös seuraavana päivänä. Sympaattinen parivaljakko saa tarinan limittymään hienosti arkeen ja lisää elokuvaan huumoria.

Huumoria oli tosin muutenkin riittämiin ja se oli juuri sellaista Monty Python - tai sankarit sukkahousuissa -henkistä oivaltavan pöhköä, joka miellyttää allekirjoittanutta kovasti. Etenkin dialogi hymyilytti minua useampaan otteeseen. Ihan parasta oli myös se, että en voinut välttyä siltä tunteelta, että näyttelijöillä on ollut valtavan hauskaa, kun he ovat kuvanneet kohtauksia. Prinsessan ryöstö ei ollut mikään maailmankatsomusta mullistava elokuvanautinto, mutta väsyneen maanantai-illan piristäjänä se toimi vallan mainiosti.


Plussaa: R.O.U.S ja taistelu sen kanssa, en kestä miten mahtavaa! (= Rodents of unusual size, eli epätavallisen kookkaat jyrsijät)
Miinusta: Ei liene elokuvan, vaan valtavan väsymyksen, vika, mutta väkisinkin aloin pilkkiä kesken pisimpien toimintakohtauksien.
Arvostelu: ★★★★

Stand by me - puhkikulunut kasvutarina

No I won't be afraid, no I won't be afraid
Just as long as you stand, stand by me...

Aika erikoista, että olen välttynyt Stand by me -elokuvalta kaikki nämä vuodet. Se tuntuu tulevan telkkarista joka toinen kuukausi ja moni on katsonut sen joskus koulussa opettajan pakottamana. Stand by me oli kuitenkin niitä elokuvia, jotka tuntui ennestään tutulta sen vuoksi, että sitä on parodioitu ja siihen on viitattu niin monessa paikassa. Tärkeimpänä tietenkin Simpsoneissa...  Hyvin muistissa on myös How I met your motherin jakso, jossa Barney laulaa Stand by me:tä "isänsä" kanssa.

Stand by me oli kai juuri sitä, mitä kriitikot kutsuvat kasvutarinaksi. Neljä hankalassa iässä olevaa poikaa lähtee etsimään yhdessä ruumista, kohtaavat matkalla vaaroja, kommelluksia ja hauskoja hetkiä, hitsautuvat tiiviisti yhteen ja, no, kasvavat. Luultavasti olisin arvostanut elokuvaa enemmän, jos en olisi niin hyvin etukäteen tiennyt mitä siinä tapahtuu. Olihan se varsin sympaattinen, lavastuksessaan ja roolituksessaan onnistunut ja kesäisen kaunis. Lapsuuden kesälomafiilis! (Plus yksi ruumis).


Plussaa: John Cusack
Miinusta: John Cusack liian pienessä roolissa
Arvostelu: ★★★


(Kuva fanpop.com)

Alkumietteitä

Tervehdys! Olen jonkin aikaa pitänyt 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä -blogia, jossa kerron 1001 kirjaa -listan kirjojen aikaansaamista tunnelmista. Kirjaprojektini on kuitenkin ollut pari vuotta vähemmän aikaa käynnissä kuin elokuvaprojekti, mutta kirjablogin perustaminen tuntui luontaisemmalta kuin elokuvablogin. En nimittäin ole koskaan kirjoittanut elokuvista mitään, en muistaakseni edes koulussa. Elokuvat unohtuvat mielestäni vielä nopeammin kuin kirjat, jonka vuoksi ajatus elokuvablogista on kytenyt jo pitkään. Alkuun ajattelin ympätä elokuvajutut tuonne kirjablogin puolelle, mutta halusin säilyttää kirjablogin mahdollisimman yksinkertaisena. Siispä syntyi tämä rinnakkaisblogi, 1001 elokuvaa ja yksi pieni elämä!

Elokuvat ovat siitä helpompia, että keskimäärin elokuvan katsoo paljon nopeammin kuin kirjan lukee. Leffalistallani olenkin jo päässyt viivaamaan yli 217 elokuvaa, kun kirjoissa luku on tällä hetkellä 82. Tekemistä riittää silti, varsinkin vanhempien elokuvien osalta.

Tervetuloa siis uudet ja vanhat tutut seuraamaan listahulluuttani myös täällä elokuvien maailman puolella!


Käytän teksteissäni seuraavanlaista arvostelujärjestelmää:



★★★★★

"Huippuleffa, suursuosikki, näitä on erittäin harvassa"

★★★★

"Erinomainen, ikimuistettava elokuva"

★★★

"Hyvä, miellyttävä katselukokemus"

★★

"Katsottava, ei suuria tunteita herättävä, mutta ei kestämätönkään"

★

"Olisi saanut jäädä katsomatta"