maanantai 19. elokuuta 2013

Tappajahai - hui hai!

Olen välttynyt elämässäni yllättävän monilta "tämän kaikki on jo varmasti nähneet ja se tulee jatkuvasti telkkaristakin"-elokuvilta ja tämä oli yksi niistä. Sattumalta huomasin viikonloppuna, että tämä tulee kolmoselta ja minulle ei ollut tarpeeksi hyvää tekosyytä olla katsomatta tätä Spielbergin ohjaamaa, vuonna 1975 valmistunutta hai hyökkää -klassikkoa.

Hait, nuo merten sympaattiset ja väärinymmärretyt pötkylät, piinaavat pienta Amity Islandin kaupunkia. Amity Island on kuvitteellinen lomaparatiisi, joka sijaitsee selkeästi Yhdysvaltojen itärannikolla ja sen tulot ovat suuresti riippuvaisia lomakauden turisteista. Hai tappaa ensimmäisenä öisellä naku-uinnilla olleen naisen ja myöhemmin rannassa polskivan pikkupojan. Haijahtiin ryhtyvät hiukan hitaan oloinen sheriffi, paljon uskottavamman oloinen meri- ja haitutkija, josta luonnontieteilijänä havaitsin paljon hyvin tuttuja piirteitä sekä kokenut kalamies. Kapuloita rattaisiin pistää huvittava pönäkkä kaupunginjohtaja, joka tekee kaikkensa, että tieto mahdollisesta haivaarasta ei yltäisi turistien, noiden kävelevien kukkaroiden, korviin.

Kaupunkilaiset voivat huoahtaa hetkeksi helpotuksesta, kun hai saadaan kiinni. Tosin heti havaitaan, että tapetun hain leuat ovat ihan liian pienet vastatakseen niitä leukoja, jotka ovat tappaneet uhrit. Näin sheriffi-tutkija-kalastaja -kolmikko lähtee avomerelle, josta muodostuu elokuvan parasta antia. Hai löytyy ja veri virtaa, kuten arvata saattaa.

Elokuva oli ihanan 70-lukulainen ja toisinaan (tahattoman?) hauska. Aivan käsittämättömän päätön oli etenkin kaupunginjohtaja, joka koitti väkisin saada rannoilla makoilevat lomailijat veteen. On helppo uskoa, että elokuva on aiheuttanut monissa ihmisissä haipelkoa. Tämän tyyppiset elokuvat eivät kuitenkaan kuulu lemppareihini, joten arvosteluksi annan vain kaksi tähteä.

Plussaa: Kaupunginjohtaja huvittavissa puvuissaan
Miinusta: No olihan tämä kaikin puolin aika naurettava
Arvostelu: ★★